Kokenut kasvujohtamisen ammattilainen Hannu Laakkonen Talentreen strategiseksi neuvonantajaksi

 

Executive coach Hannu Laakkonen, eMBA, on nimitetty Talentree Oy:n strategiseksi neuvonantajaksi, ja hänen osaaminensa ja panoksensa on jatkossa myös Talentreen asiakkaiden käytössä. Hannu on yksi Suomen kokeneimmista toimitusjohtajien valmentajista ja kasvujohtamisen ammattilaisista. Hän luotsaa yhdessä vaimonsa Anne Laakkosen, KTT, kanssa Introspecta Oy:tä, joka on perheyritysten valmentamiseen erikoistunut asiantuntijayritys. Hannu toimii myös hallitusammattilaisena ja tekee työnsä ohella väitöstutkimusta Oulun Yliopiston Kauppakorkeakoulussa kehittämästään johtamismallista, ’tulevaisuusorientoituneesta johtamisotteesta’.

“Olemme jo reilun vuoden verran tehneet hyvää syvällistä taustatyötä Antin ja Talentreen kanssa. Talentreessa on valtava määrä lahjakkuutta ja hyvää yrityskulttuuria. Erityisen tärkeänä näen yhteisen arvomaailmamme, jossa asiakkaan menestyminen, jatkuva kehittyminen sekä elämän tasapaino ovat vahvasti vaikuttamassa siihen, miten autamme asiakkaita kehittämään liiketoimintaansa”, kiteyttää Hannu Laakkonen.

“Hannun monipuolinen osaaminen avaa meille yhä uusia mahdollisuuksia kehittää etenkin valmennusliiketoimintaamme, joka on strategiassamme yksi kasvusuunnistamme”, toteaa Talentreen hallituksen puheenjohtaja Mika Sutinen.

”Meillä on paljon osaavia nuoria talentteja. Hannun kautta saamme osaamista paitsi asiakkaidemme, myös omien asiantuntijoidemme coachaukseen”, iloitsee Talentreen toimitusjohtaja Antti Haapakorva.

Talentree Oy on erikoistunut kasvuhaluisten yritysten kehittämiseen. Päätoiminta-alueina ovat liiketoiminnan tehostaminen digitaalisten ratkaisujen avulla, esimiestyön ja henkilöstön kehittäminen, osaajien ja yritysten yhteen saattaminen sekä taloushallinnon ulkoistuspalvelut. Yrityksen henkilömäärä on noin 30 ja liikevaihdon arvioidaan tänä vuonna kasvavan lähelle 3 miljoonaa euroa.